Ulkolämpötila +12, pilvistä

Hello everyone!
Elämä hymyilee täällä pallon toisella puolen ja päivät ovat tapahtumia täynnä. Olen ollut täällä melko kiireinen viime aikoina ja se on mielestäni vain hyvä, sillä Suomen ajattelu jää heti vähemmälle. Tässä teille kertomus viimeviikkoisista tapahtumista:

Lokakuun viimeisenä päivänä täällä juhlittiin Halloweenia ja minä vietin sen yhdessä uusien kavereideni kanssa Ruthyn kotona. Meillä oli todella hauskaa! Olimme suunnitelleet Halloweenasumme jo aikaisemmin ja tuona kyseisenä päivänä pääsimme ne pukemaan. Minä pukeuduin mustaan pitkään noitamekkoon ja viittaan ja  kaverit kopioivat tyyliä merirosvoista. Meitä oli siis yhteensä 4 tyttöä. Arum ja Aunes ovat myös vaihto-oppilaita Thaimaasta ja Koreasta ja Ruthy on amerikkalainen.

Ensimmäisenä oli vuorossa Halloweenkeitto & jälkiruoaksi suklaamuffinsit, sen jälkeen siirryimme alakertaan Ruthyn huoneeseen katsomaan kauhuelokuvaa. Ruthyn äiti oli todella panostanut juhlaan, sillä koti oli koristeltu joka puolelta  Halloweenteemaan mm. pumpulisilla hämähäkinseiteillä, kurpitsalyhdyillä  etc. Pysäytimme välillä elokuvan ja menimme Ruthyn autotalliin, joka oli myös koristeltu pääkalloin ja aarrearkuin ja heillä oli käytössä myös savukone! Näimme muutamia pieniä lapsia, jotka tulivat hakemaan karkkia meiltä. Elokuvan jälkeen lähdimme myös itse kiertelemään ovilta oville kurpitsasangot kädessä. Ulkona oli mahtavaa, sillä monet naapurit olivat panostaneet talonsa ulkoasuun ja löysimme pihoilta mm. zombien, valokäärmeen, hautakumpuja/arkkuja, kurpitsalyhtyjä, pääkalloja ja ties mitä pelottavaa. Yksi talo oli silti ylitse muiden. Ensimmäisenä näimme ikkunan, joka hohkasi liilaa valoa, sisällä oli pöydällä lamppu, jossa oli ihmisen jalka väärinpäin tukirankana (ei tietenkään oikean ihmisen), sitten näimme pystyyn nostetun hauta-arkun ja kurpitsalyhtyjä ym. Saavuimme portaille ja näimme monsterinasuun pukeutuneen miehen musta karkkisanko kädessä. Huusimme yhteen ääneen "Trick or treat!" ja mies antoi meille jokaiselle karkkia. Miehen takana seisoi noidan asuun pukeutunut nainen. Täytyy sanoa, että oli hitusen karmiva kokemus! Ulkona oli melko kylmä, joten lähdimme sangot täyteen saatuamme sisälle pelaamaan Halloween twisteriä. Ilta kului nopeasti ja lähdimme väsyneinä koteihimme.

Torstaina, eli 1. marraskuuta esiinnyin Womens Enseble kuoron kanssa syksyn kuorokonsertissa. Kyseisessä kuorossa on noin 50 laulajaa. Sekin oli mahtava kokemus, sillä pidän esiintymisestä. Noin 400 päisen yleisön joukossa oli kuuntelemassa myös Ruthy sekä isäntäperheeni. Margaret videokuvasi & kuvasi koko esityksen + myös muita kuoroja. Lauloimme neljä kappaletta kolmiäänisesti ja itse laulan sopraano I:ssä. Kappaleet olivat nimeltään Bonny Wood Green, Ombra Mai Fu, Clothes of Heaven ja Call of flowers. Lauloimme siis myös italiaksi ja ranskaksi!  Hauskin juttu oli, että minun oli vaikeampaa muistaa englannin kielisen kappaleen sanoja kuin esimerkiksi italialaisen. Mutta hienosti konsertti kuitenkin meni ja saimme tonneittain kehuja. Minua tulivat kehumaan monet tuntemattomat ja tutut ja eräs vanha mies, jota en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt, kysyi olenko Norjasta. Ilmeisesti olen hyvin skandinaavisen näköinen täällä! Lisäksi oli kivaa huomata, että kuorolaisista on tullut paljon läheisempiä ja monet ovat niin ystävällisiä kaiken aikaa.

Koulussa olen vaihtanut englannin kurssini helpompaan ja historiaa kokeilen toisella opettajalla. Tällainen järjestely näyttäisi toimivan minulla paremmin. Kuororyhmäläisetkin sanoivat, että kyseinen enkun kurssi, jossa olin aika pitkään, on tosi vaikea jopa heille. He siis ymmärsivät hyvin, miksi siirryin helpompaan ryhmään.

Lauantaina oli tiedossa elokuvia ja musikaalia. Margaret kyyditsi minut, Ruthyn ja Arumin Lakevillen elokuvateatteriin ja menimme katsomaan Martian Childin. Se oli melko hyvä leffa, vaikka vähän surullinen. Ostimme popkornia ja täällä tosiaan pienet popkornit ovat samat kuin jättikoko Suomessa. Minulla ja Arumilla riitti naureskeltavaa, kun saimme käteemme amerikan version small popcorneista. :D Elokuvan jälkeen jäimme  hetkeksi pelaamaan videopelejä ja sen jälkeen  menimme Harry's nimiseen ravintolaan syömään. Itse tilasin honey chicken salaatin ja siinä olikin syömistä. Mutta se oli todella hyvää!
Ajoimme sen jälkeen meille ja soittelimme puheluita joka suuntaan ja sen jälkeen lähdimme katsomaan koulumme musikaalia "On the town". Täytyy myöntää, ettei se ollut mitään verrattuna oman kouluni musikaaleihin! Ruthykin oli pettynyt, sillä viime vuoden musikaali oli kuulemma ollut paljon parempi. Väliajalla ostimme kahviosta suklaabrownieseja. Musikaalin jälkeen olin kotona joskus 11 aikaan ja siirsimme kelloja tuntia taaksepäin. Eli kello olikin vasta 22. Olin kuitenkin niin väsynyt, että menin saman tien nukkumaan.

Huominen päivä täällä on vapaa ja koulu jatkuu vasta tiistaina. Ensi viikonloppuna on tiedossa jotkin juhlat naapuritalossa, jonne meidät on kutsuttu. Ja tässä vaiheessa kiitos suunnattomasti kaikille kommenteista, laittakaahan jälleen tulemaan kunnon kommenttivyöry. Niitä on niin hauska lukea! Paljon terkkuja,
Anne-Mari

Syysterkut täältä Northfieldistä! Ulkona +10 ja sateista. Eilinen päivä oli lämmin, n +16 ja aurinkoa.

En ookkaan neljään viikkoon tänne mitään kirjottanu, kun ei tosiaan oo oikein ehtinyt. Nytkin mun pitäis olla läksyjä tekemässä, kuten amerikan historian esseitä ja matikan laskuja. Mut lupasin tänne jotain päivittää tänä viikonloppuna. Koska hyvä teidän kaikkien on tietää, että oon vielä elossa. :) Täytyy myöntää, että suomen kieli alkaa pikkuhijaa takkuamaan ja se on paha juttu! Joten ehkä onkin ihan hyvä, että kirjottelisin tänne hieman useammin. Täytyy koittaa pyrkiä siihen. Juttelen kyllä kotiin päin joka viikonloppu, joten puhetaito sentään säilyy jotenkin. Ja tänään ostin vielä uudet skypekuulokkeet, jotka on kyllä tosi kätevät!

Tämä päivä on ollut tosi sateinen täällä ja olin Margaretin kanssa shoppailemassa koko päivän. Meillä oli kyllä tosi hauskaa. Aamulla kävin hostvanhempieni kanssa myös kirkossa. Laulut, joita kirkossa lauletaan, ovat gospelia ja erittäin kauniita. Niitä on tosi mukava laulaa yhdessä muiden kanssa. Lisäksi pastori on tosi vitsikäs, joten puhetta jaksaa aina kuunnella. Siksi kirkkoon meneminen ei ole mitenkään vaikeaa minulle. :)

Join ensimmäisen Starbucks coffeeni tänään Minnesotan suurimmassa Targetissa ja ai että oli kyllä maukasta! Tuon kahvion pitäisi ajautua Suomeenkin.. ja monen muunkin liikkeen. Täytyy sanoa tähän väliin, että kaikki Minnesodassa asuvat ihmiset ovat superystävällisiä! Rakastan niin suunnattomasti tätä avointa ja ystävällistä maata. Tänäänkin monet tuntemattomat ihmiset tulivat juttelemaan kanssani. Sain kehuja muun muassa vaaleista hiuksistani ja eräs nainen oli kiinnostunut vaihto-oppilasjärjestöni paidasta. Lisäksi tapasimme joitain Margaretin tuttuja, jotka lupasivat viedä minut joskus pohjoisempaan tapaamaan täällä asuvia suomalaisia! Kuinka jännää. :D Tänään kuulin muuten ruotsin kieltä kaupassa. Se oli aika hassua. Ruotsi minulla sujuu jotenkin paremmin, joten ymmärsin kaiken mistä nuo ruotsalaiset keskustelivat. Mutta täytyy sanoa, että kehityn ihan hirveää vauhtia myös tämän englannin kanssa! Ja se on mainio juttu.

Koulussa alkaa sujua pikkuhijaa paremmin, vaikka minulla onkin hieman kiinniotettavaa muihin nähden. Mutta se on vielä ymmärrettävää, kun ei tätä kieltä kunnolla vielä hallitse. Naiskuorossa laulaminen on ehdottomasti ykkössuosikkejani! Muut kuorolaiset ovat niiin ystävällisiä ja kyselevät välillä kaikkea minusta ja ovat iloisia, että olen täällä. Myös kuoro-opettaja on todella mukava! Lisäksi löysin kouluruokalasta viime viikolla myös kahta eri keittoa ja salaattitiskin. Olin todella yllättynyt, mutta tyytyväinen!

Eilen kokkasin amerikkalaiselle perheelleni illalliseksi omaa suosikkiruokaani kanarisottoa ja nämähän rakastuivat siiihen aivan täysin! Sain kuulla kehuja kokkaustaidoistani ja ruuan hyvästä mausta koko illan ja olin tietty aivan otettu. Ja vielä tänä aamunakin kuulin lisää kehuja ja Marvin ja Margaret  kehuivat minua jopa muille kirkossa. Heh. Se on ollut aika piristävää. Olin kyllä itsekin aika yllättynyt, kuinka herkullista risottoa sain aikaan. :) Se on hyvä, että osaan edes jotakin hyvin ja millä yllättää muut ihmiset. :)

Olen tässä neljän viiikon aikana tavannut Margaretin lapsia ja lapsenlapsia ja olemme välillä toimineet lapsenvahteina. Tänään tänne on vielä tulossa kylään Tracy. Lisäksi käymme välillä illastamassa ulkona Katien ja Mattin kanssa. Kaikki heidän lapsensa ovat aivan ihania ja hauskoja! Tunnen itseni kyllä todella onnekkaaksi, kun minulla on mahdollisuus tutustua näin ystävällisiin ihmisiin ja saada viettää aikaa heidän kanssaan. Olen kyllä myös kuullut, että muut ovat sanoneet olevansa onnekkaita, kun ovat saaneet minut uudeksi jäsenekseen. :) Se on hyvä juttu.

Ensi viikolla onkin vain kolme päivää koulua ja sitten pääsee pienelle syysbreikille. Sillon voikin levätä hieman ja kiriä kiinni koulutehtävissä. Heh. Ja marraskuun 1. päivä minulla on ensimmäinen kuorokonsertti! Maltan tuskin odottaa. Ja luntakin on luvattu vissiin jossain vaiheessa. Mutta vielä yksi juttu täytyy sanoa; Hawaiin matka on nyt varmistunut ja se koittaa helmikuussa! Jihuu! Ja joulukuuhun mennessä saan tietää, pääsenkö myös New Yorkiin. Olis aika mahtavaa. :) Voikaa hyvin siellä missä ikinä luuraattekin ja paljon terkkuja täältä!
Anne-Mari

Ulkolämpötila tällä hetkellä: 16 astetta. Kello 19:23. Aamulla 10 aikaan oli n. 6 astetta.

Aika on mennyt tosi nopeasti, jos ajattelee, että melkein kuukausi on jo purkissa. Ja kymmenen jäljellä. Ja 41 viikonloppua! Täällä on ollut tosi hauskaa kaiken aikaa, vaikka joukkoon on mahtunut myös ikävöintiä. Ne hetket voi vain unohtaa ja kääntää ajatukset positiivisiin juttuihin.

Kaksi viikkoa koulussa on sujunut hienosti. Täällä on paljon ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita maastani ja minusta. Ainoa huono puoli on, että kaikki täällä eivät tiedä minun olevan Suomesta, koska meitä vaihtareita ei esitelty mitenkään muille. Koulussamme ei ollut minkäänlaista avajaistilaisuutta. Olin myös kuullut useilta ex-vaihtareilta, että amerikkalainen kouluelämä on yhtä jännittävää kuin kaikissa tv-sarjoissa, mutta ei täällä oikein muu poikkea kuin nuo koulukaapit. En ole huomannut missään sitä niin puhuttua suosittujen cheerleadereiden pöytärykelmää tai muuta vastaavaa. Ainoastaan samassa futisjengissä pelaavat tytöt näyttävät syövän joka päivä yhdessä ja aina samassa pöydässä. Olen kuulemma tervetullut syömään heidän kanssaan päivittäin. Lounaskutsuja on sadellut myös muilta tahoilta. Eräs matikanryhmäni poika vaikuttaa olevan suunnattoman kiinnostunut Suomesta, kun kyselee kaikennäköistä minulta ruokia myöten. Hänkin sanoi, että voin lounastaa hänen seurassaan vaikka joka päivä.

Keskustelutaitoni täällä kehittyvät ihan huomaamatta ja pystyn jo vastailemaan pidemmin ja kertomaan myös omia juttujani. Saan jatkuvasti kehuja siitä, kuinka hyvin pärjään kielitaitoni kanssa ja kuinka rohkea olin tullessani tänne niin pitkäksi aikaa. Olen myös alkanut ymmärtää opettajia paremmin, vaikka aineet ovat silti aika haastavia. Matikka on poikkeuksellisesti äärettömän helppoa, suorastaan naurettavan helppoa. Olen myös tehnyt hieman muutoksia lukujärjestykseeni ja aijon ehkä tehdä vieläkin. Nimittäin laulan kuorossa ja siinä on suurimmaksi osaksi freshmenejä eli nuorimpia high schooliin tulleita oppilaita. Heillä on kaksi kertaa viikossa jotain muuta kuoron tilalla, joten vanhempia oppilaita jää luokkaan alle 10. Tuntia ei ole siis järkeä pitää. Vaihtoehtoni olivat joko ottaa study hall tunti (läksyjenteko) niille kahdelle päivälle tai vaihtaa lopullisesti naiskuoroon. En oikein tiedä, mitä tehdä. Samalla joudun myös vaihtamaan paria muuta ryhmää.

Perjantaina lähdimme Margaretin ja Marvinin kanssa Katien (keskimmäinen tytär) ja hänen aviomiehensä luokse illalliselle. Ajoimme noin tunnin verran Rochesterin kaupunkiin ja matkalla ohitimme muun muassa suuren hirvifarmin! Valtavalla niityllä oli massoittain isoja sarvipäisiä otuksia laiduntamassa ja köllimässä auringossa. Se oli aika hauska näky. Perille päästyämme parkkeerasimme punaisen Toyotan tyylikkäästi kerrostalon pihaan ja astuimme lasiovesta sisään Katien kämppään. Syötyämme ihastelimme Katien valmistamia savesta tehtyjä, erittäin hienoja taideteoksia. Hän on todella lahjakas! Unohdin kameran, joten minulla ei ole niistä tekeleistä kuvaa. Hän on taiteellinen sielu, joten aikoo tulevaisuudessa ryhtyä myymään omia teoksiaan.

Meillä oli todella hauskaa koko ajan, nauroimme vedet silmissä vanhoille tapahtumille, kun Margaret ja Marvin muistelivat Katien ja muiden lastensa lapsuutta. Lähdimme kaikki yhdessä vielä myöhään illalla piirakkaravintolaan ja kun tungimme kaikki 5 henkeä samaan autoon, saimme taas hervottomat naurut, kun kukaan ei mahtunut laittamaan turvavöitä kiinni, eivätkä ne edes toimineet aluksi! Ravintolassa jokainen sai valita oman herkullisen piirakkapalansa ja itse otin suklaapiirakan vaniljajäätelöllä ja siirapilla. Se oli todella hyvää, aluksi, mutta  rupesi muutaman suupalan jälkeen maistumaan hirveän makealle! :D Ravintolassa soitettiin myös yhtä lempibändeistäni The Frayta, joten siellä oli miellyttävää oleskella! Myös wc:ssä soi musiikki. Sen jälkeen kuskasimme Katien ja hänen miehensä kotiin ja lähdimme ajelemaan kohti Northfieldiä. Ulkona oli todella kylmä ja pimeä, joten oli ihanteellinen hetki ihailla koko taivaan täyttäviä tähtiä.

Tänään meillä oli naapurustobileet ja kaikki täällä asuvat pikkulapset yllätettiin paloautovierailulla. Sireenit soiden tänne kaahasi 3 isoa paloautoa ja ihmiset pääsivät tutustumaan autojen sisältöön ja pieniä ryhmiä nostatettiin nosturilla noin 85 jalan korkeuteen. (Täällä nämä siis käyttävät jalkoja, eivät metrejä.) Myös minä pääsin käväisemään tuolla yläilmoissa ja oli hauskaa katsella niin korkealta maisemia. Sen jälkeen sai mennä noutamaan kaikenlaisia herkkuja pöydästä, jonne jokainen osallistuva naapuri oli tuonut jotain omaa. Siellä oli salaatteja, hedelmiä, hot dogeja, sipsejä, tacoja, minitortillapaloja, mehua, keksejä, muffinseja, suklaata ja ties mitä. Täällä kävi tänään myös Tracey aviomiehineen ja lapsineen ja he jättivät Juniorin tänne hoitoon yhdeksi yöksi. Hän on kyllä niin suloinen ja ulospäinsuuntautunut poika. Ja vähän villikin. Hän onkin jo ehtinyt penkoa huoneeni tavarat ja näpytellyt läppärilläni ja vetänyt vaatteitani alas henkareista ja ties mitä. :D Saa nähdä mitä vielä tapahtuu. :D

Huomenna ollaan vissiin menossa jälleen shoppaamaan, jos oikein ymmärsin, joten jälleen jotain puuhaa. Amerikkalaiset ovat kyllä aina menossa.. :D Mutta se on vain mukavaa. :)

Terkkuja!
Anne-Mari

Tosiaan, viime viikonloppuna tapahtuikin kaikenlaista ja haluan kertoa teille siitä nyt, etten vain unohda myöhemmin.

Margaret sai uuden auton. Siis todella upean! Se on punainen Toyota, joka käynnistyy nappia painamalla. Sisällä on navigaattori, joka näyttää teiden nimet ja neuvoo tarvittaessa. Siihen voi asettaa tietyn kohteen, jonka jälkeen ääni neuvoo ajamaan oikein. Tätä toimintoa emme ole vielä kokeilleet, mutta pääsemme pian koittamaan! Samalla näytöllä on myös paljon muita toimintoja, esim. voi seurata, mitkä osat autosta ovat kulutuksessa. Lisäksi autossa voi kuunnella cd:itä ja soittimeen voi tunkea 6 levyä samaan aikaan sisälle. Cool! Mailit pystyy muuttamaan kilometreiksi ja sain hetken seurata kuinka kovaa kuljimme kilometreissä. :P

Viikonloppuna oli myös Jesse James Day ja kaupungilla oli kaikenlaista hulinaa. Pieniä kojuja katujen varsilla, tivoli hurjine laitteineen sekä näytelmä, joka kertoi, miksi tätä kyseistä päivää oikein vietetään. Tässä teille historiaa:

THE RAIDERS ENTER THE BANK

On a bright and sunny Thursday in September of 1876, eight bandits rode into Northfield intent on robbing the First National Bank. The date was September 7 and the time was 2:00 p.m. Later it would be called "a textbook James-Younger bank robbery," and it began with three bank employees to open the safe but were told that the door was locked and couldn't be opened.

THE SCENE ON THE STREET

Meanwhile, out on the street, local citizens began to arm themselves when one of their merchants discovered the robbery in progress.Upon this discovery, two of the gang members sprang to their saddles and began firing their pistols and yelling for all to leave the area or be shot. This forced the three remanining robbers to enter the fray. The first to fall was a Swedish immigrant named Nicholas Gustafson, who remained on the street, not understanding English. Gustafson was wounded in the head and died several days later.

DEFEAT COMES SWIFTLY

It lasted but seven minutes and when it was over, two of the robbers lay dead on the street with two more badly wounded. As the remaining six ruffians fled to the south and west, the largest manhunt in the history of these United States was being organized. Frank and Jesse James were not caught after the botched raid, but the Younger brothers were captured and Charlie Pitts was killed after a furious gun battle near Madelia, Minnesota, two weeks later.

THE HEROES WERE MANY

The heroes that day were many: J.S. Allen, the merchant who first sounded the alarm; A.R. Manning, who shot a horse, wounded Cole Younger and killed William Chadwell using only a single shot rifle; Henry Wheeler, who killed Clell Miller and wounded Bob Younger with an old Army carbine he found in the lobby of the Dampier Hotel; and the one who gave the most that day, Joseph Lee Heywood, who died because he wouldn't open the bank vault and betray the trust of the owners of the bank. It is the extraordinary courage of thse ordinary men that we honor on the weekend after Labor Day each year.

Tästä näytelmästä minulla on paljon kuvia, joten yritän lisäillä niitä piakkoin. Oli aika mielenkiintoinen, mutta lyhyt. Pikkulapset vain rupesivat parkumaan, kun ratsastajat pamauttelivat leikkipyssyillä ilmaan.. 

Olin kaupungilla yhdessä Marvinin kanssa, koska Margaretilla oli muita asioita hoidettavana. Tapasin kojuja kierrellessäni Margaretin työkaverin Sheilan, joka yhtäkkiä vain huusi nimeni. Olin jutellut Sheilan kanssa kerran puhelimessa, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta miltä hän näyttäisi. Hän sanoi tunnistaneensa minut nähtyään ensin Marvinin. Tapasimme myös Emilyn vanhemmat. Ostimme yhteiset ranskalaiset ja pepsiä ja lähdimme kotiin.

Sunnuntaina kävin kirkossa, jonka jälkeen lähdin Margaretin kanssa Mall of Americaan shoppaamaan! Kyseinen ostoskeskus on Amerikan suurin ja koko maailman toisiksisuurin shoppauskeskus. Olin todella innoissani sinne menosta, sillä tarvitsin kipeästi uusia vaatteita ja kengät. Ehdimme yhdessä päivässä nähdä ehkäpä 1/3 koko paikasta. Se oli siiis valtava! Ennen shoppauskierroksen aloittamista kokeilin nostaa global cash kortillani rahaa, ja se onnistui tyylikkään helposti ja pian olikin 100 dollaria käteisellä rikkaampi.

Leukani putosi lattiaan siinä vaiheessa, kun näin huvipuiston kauppakeskuksen sisällä. Siellä pystyi matkustamaan tukilla vedessä (vähän kuin vonkaputous lintsillä tai tukkijoki särkänniemessä), tuolikaruselli, kaksi valtavaa vuoristorataa ja yksi pienempi, maailmanpyörä ja ties mitä.. (Minulla on näistäkin muutamia kuvia!) Eri kerroksissa oli valtavasti vaatekauppoja mistä valita, erilaisia ruokakojuja jne. Jotkut vaatekaupat olivat hyvin persoonallisia. Kun menin yhteen sisälle, siellä soi musiikki yhtä lujalla kuin diskossa ja kauppa oli pimennetty aivan hämäräksi. Vain vaatteet oli valaistu valaisimilla. Aika monet kaupoista olivat kalliita, jokin villatakki 60 dollaria jne. Mutta onneksi löytyi myös halpoja. Ja yllätyksekseni löysin myös vakkarikauppani H&M:än ja siellä olikin jo minulle tuttuja vaatteita.

Löysin itselleni 5 paitaa ja hienot converset! Merkkikengät oli pakko ostaa, kun täällä ne olivat ainakin 25 euroa halvemmat kuin Suomessa. Lisäksi ostimme teekaupasta mahtavannmakuista teetä. Kaupassa sai koemaistaa eri laatuja ja yhdessä pönikässä oli strawberry&kiwi jääteetä, johon ihastuimme molemmat, ja sitä oli pakko saada heti!

Margaret lupasi viedä minut vielä monasti uudelleen tuohon valtavaan shoppauskeskukseen, joten olen siitä iloinen! Onneksi paikka ei sijaitse kovin kaukana kodistamme, ehkä noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Kotiinpaluumatkalla ostimme Chipotle nimisestä ruokapaikasta kanaburritot ja kolat ja söimme ne perille päästyämme.

Monet ihmiset ovat kyselleet minulta kuvia ja yritän lisäillä niitä as soon as possible, joten malttia vielä immeiset! Lupaan, että niitä saatte. Tässä siis viime viikonloppu.

PS.
YFU järkkää matkoja eri paikkoihin ja Heartlandin alueella asuville on n. 8 päivää kestäviä reissuja mm. New Yorkiin ja Hawaiille, joihin myös minä ilmoittaudun! (Lupa jo saatu Suomesta ja Amerikasta, joten maltan tuskin odottaa ;>) Täältä voit katsoa lisää. 

Ansku kuittaa.

Nyt voi tosiaan viimein huokaista helpotuksesta, kun ensimmäinen viikko on purkissa. Mahtavaa! Olen tällä hetkellä erittäin ylpeä itsestäni, kun olen jo selvinnyt näin pitkälle. Jännitin ensimmäistä koulupäivää aivan sairaasti, mutta toisaalta turhaan. Ihmiset koulussa ovat todella mukavia ja auttavaisia.

Pääsin ensimmäisenä koulupäivänä Annien kyydillä kouluun ja kotiin. Ensimmäinen päivä aloitettiin siis klo 12:30 ja jokaisella oppitunnilla piipahdettiin 20 minuuttia ja päästiin kotiin. Minulle on tullut juttelemaan monet oppilaat ja opettajat, kaikki yhtä kiinnostuneina. Se on ollut todella mukavaa, sillä rohkeus (kielitaitokaan) ei vielä riitä siihen, että menisi itse juttelemaan muille. Eräs opettaja pysäytti minut käytävällä ja sanoi: "My grandma is finnish! So you know sisu, huh?" Olin ihan äimän käkenä, että täällä muka joku tietää suomalaisesta sisusta jotain. Se oli aika piristävää. Ja hassua, kun minulla sattui olemaan sisuaski takataskussa. Eräs oppilas kertoi kuuntelevansa Himiä ja sanoi sen olevan yksi suosikkibändeistään.

Opettajat ovat todella mukavia ja ymmärtäväisiä, ainakin vaihto-oppilaiden suhteen. Amerikan historian tunnilla on myös eräs ranskalainen vaihtari, joten en ole onneksi ainut, joka ei tajua mitään. Sillä täällä puhutaan englantia todella nopeasti ja jos oma keskittyminen herpaantuu hetkeksikin, niin oppimisesta ei tule mitään. Huvittavaa, kun päivittäin saan nenäni eteen papereita ja monisteita, joista en tajua hölkäsen pöläystä ja samalla kun selaan sanakirjaani ja yritän kuunnella taustalla selittävää opettajaa, tuntuu lähes mahdottomalta pärjätä tunneilla.

Olemme jo tehneet paljon ryhmätöitä eri tunneilla, mutta yleensä minä olen vain kuunnellut ryhmäni jäseniä siinä sivussa ja koittanut ymmärtää edes jotain. Aika mahdotonta. Nuoriso kun puhuu slangia ja niinopeastiettäetsaavarmstiselvää! :p Algebran tunnilla saimme aivan järjettömän paksut matikan kirjat ja olen ihmetellyt, miksi oppilaat täällä päällystävät ne kirjansa paperikassilla?! Melkein joka tunnilla näen jonkun leikkaamassa paperikassia auki ja tekemässä siitä suojakansia kirjoille. Haloo, eiks täällä tunneta kontaktimuovia?

Vihaan tätä kouluruokaa. Niiin rasvaista ja epäterveellistä kuin vain voi olla, mutta sen kyllä tiesikin jo etukäteen. Onneksi kylmäkaapista saa sentään ostettua tuoremehua ja vettä. Yksi ruoka-annos maksaa 3 dollaria ja ostokset maksetaan laskimen näköiseen laitteeseen, näpyttelemällä siihen oma lounasnumero. Sen jälkeen myyjä painaa tietokoneruudulta ostokset ja miinustaa ne omasta lounassaldosta. Lisää rahaa lounasta varten voi ladata antamalla shekin tai maksamalla käteisellä. Itse annoin Margaretin kirjoittaman 30 dollarin shekin myyjälle. Olen tähän päivään mennessä syönyt koulussa tacoja ja jauhelihamössöä, pizzanpalan sekä juustovoileivän. Kaikki maistuivat niin epäterveelliselle. Onneksi osasin arvostaa suomalaista kouluruokaa jo lähtiessäni. Ja vielä ilmaista! Ja tällaisesta moskasta pitää vielä maksaa.

Yksi tyttö on pyytänyt minua aina lounaalla syömään kavereidensa kanssa, mikä on ollut tosi kiva juttu. He pelaavat kaikki jalkapalloa (soccer) ja ilmeisesti samassa joukkueessa. Osa heistä oli minulle kasvoista tuttuja, sillä ollessani Emilyn kanssa jalkapallomatsissa, yleisössä oli katsomassa peliä nämä samat tytöt. Porukassa on yksi päivittäin vitsejä kertova tyttö, joten on vaikea keskittyä ruokaan, kun nauraa tämän jutuille vedet silmissä. :D

Tämä päivä ei ollut oikein hyvä. Tunneilla oli niiiin tylsää istua kun ei ymmärtänyt mitään. Aika matelee kuin etana, vaikka oppitunnit ovat paljon lyhyempiä kuin Suomessa, vain 50 minuuttia. Silti tänään teki mieli heittää hanskat tiskiin ja lähteä kotiin. Onneksi se ei ole mahdollista, kun koulubussi kulkee koululle ja kotiin vain kerran päivässä.

Koulubussi on siis se legendaarinen keltainen ja kyljessä lukee Northfield lines. Sekin on ollut aikamoinen matkakokemus. Tällaisilla helteillä ei vaan ole kiva matkustaa, kun bussissa ei ole ilmastointia ja siitä kun saa päänsäryn ja kuuntelee muiden matkustajien kiljumista, niin on aivan puhki kotiin päästyään. Busseissa haisee hassun vanhalle ja kuskit ovat omituisia. Paikkoja on noin 77 ihmiselle ja bussi on silti aina täynnä. Samaan bussiin tulee myös middle schoolia käyviä nuorempia oppilaita. Mukava puoli on se, että bussi kurvaa suoraan koulun oven eteen, joten paljon ei tarvitse matkan jälkeen kävellä. Kotiinpäin tullessani joudun vaihtamaan koulubussi 22:sta bussiin 23. Toisena päivänä koulun päättyessä jouduin itse selvittämään millä bussilla pääsisin kotiin, joten olen vain voinut taputtaa itselleni päivittäisistä onnistumisista.

Koulussa luokkia vaihdetaan kellojen soidessa. Jos seuraava tunti on toisella puolella koulua, täytyy melkein juosta, sillä muuten ei ehdi. Siirtymisaikaa on ehkä 4 minuuttia. En ole missään vaiheessa ehtinyt kävellä omalle koulukaapilleni, koska ei vain ole aikaa. Ja kun se saamarin lokero pitää avata kuin kassakaappi ja numerot pitää rullata millilleen oikein, on täysi mahdottomuus ehtiä tehdä tuo kaikki 4 minuutissa. Ajattelin, että talvella sinne olisi hyvä säilöä vaikka talvitakki, mutta en usko kerkeäväni missään vaiheessa, niin se on sitten huonompi homma. Oppilaita ei päästetä lokeroilleen edes lounastauolla, sillä ovet suljetaan ja niitä vahtii aina joku opettaja. En ymmärrä tätä ideaa. Myöskään vessassa ei ehdi käydä kuin lounastauolla, sillä siirtymisaikaa on tosiaan niin vähän. Jos myöhästyt tunnilta, jotkut opettajat eivät päästä enää luokkaan sisään.

Koulupäiväni alkaa siis joka päivä klo 8:00 ja päättyy klo 14:45. Tässä siiis kertomus ekasta kouluviikostani täällä. Mutta nyt olen niin väsynyt tästä jatkuvasta englannin kielen puhumisesta ja kirjoittamisesta ja ajattelusta, että taidan ottaa pitkät nokoset. Illalla on tiedossa amerikkalaista jalkapalloa ja pääsen näkemään ensimmäisen ottelun livenä! Menen katsomaan matsia yhdessä hostvanhempieni kanssa. Huomenna kylällä on tiedossa kaikkea tekemistä Jesse James Dayn kunniaksi, muun muassa rodeota, tanssia ja helikopteriajelua! :o Lisäksi pääsen hakemaan vanhempieni lähettämän postipaketin! <3 Maltan tuskin odottaa.

Voikaa hyvin!

Anne-Mari