Uusi kirjoitus lisätty lentomatkatekstin loppuun, lukekaa kaikki, jotka ette vielä ole lukeneet. Rollatkaa siis alas!

Tätä kirjoitusta kaikki ovat varmasti odottaneet innolla. Olen viimein saapunut isäntäperheeseeni toiselle puolelle maapalloa, saanut nettiyhteyden omaan kannettavaani ja päässyt vihdoin kirjoittamaan teille rakkaat sukulaiset ja ystävät. Olen hieman väsynyt nyt, joten tekstissä saattaa olla kirjoitusvirheitä tai muuta outoa, älkää siis ihmetelkö.

Aloitetaanpa aivan alusta. Tämä tulee olemaan piiiiitkä juttu, joten varatkaa paljon aikaa tämän lukemiseen.

Oli 20. päivä tätä kuuta, kun lähtöni oli jo hyvin lähellä. Tavarat oli jo melkein pakattu matkalaukkuun ja lähtöjännitys oli todella suurta. Puolen päivän aikoihin sain vaihtariystävältäni kummallisen tekstiviestin ja heti sen jälkeen isälleni soitettiin YFU:lta. Sieltä sanottiin, että jos en samana iltana kello yhdeksään mennessä saisi vahvistusta koulupaikasta Amerikassa, lähtöni tulisi siirtymään viikolla. Olin aivan shokissa ja paras ystäväni Sonja oli silloin meillä ja kerroin hänelle kaiken mitä puhelimessa sanottiin ja olimme molemmat todella ihmeissämme. Vietimme koko päivän yhdessä jutellen ja panikoiden, sillä emme olleet varmoja tulisinko lähtemään seuraavana päivänä vaiko vasta viikon kuluttua. Aikaa kului ja alkoi jo olla ilta. Hyvästelin Sonjan ja aloimme olla jo melko varmoja, että lähtisin vasta viikon kuluttua. Kuitenkin puoli yhdeksän aikaan illalla sain puhelun Yfulta ja sieltä sanottiin, että minulle oli löytynyt isäntäperhe ja koulupaikka oli vahvistunut. Tulisin siis lähtemään seuraavana päivänä. Iski jälleen uusi paniikki. Kaikki tavarat olivat levällään ja kello ties mitä ja ryhdyin vain soittamaan paniikkipuheluita ystävilleni, vaikka olisi varmaan pitänyt tehdä muuta. Mutta halusin kuitenkin soittaa Sonjalle, sillä sovimme, että hän tulee vielä käymään, jos lähtöni olisikin seuraavana päivänä. Äiti lähti vielä ostamaan kaupasta minulle uutta kannettavaa ja minä kieriskelin tuolissani ja yritin kirjoittaa ensimmäistä emailia hostäidilleni. Pyysin Henriltä apua kirjoittamisessa, koska en ollut varma tekstin kieliasusta. Sonjakin ehti tulla ja saimme kuin saimmekin lähetettyä mailin ja vastaus tuli hostmomiltani melko nopeasti. Vaihdoimme kuulumisia ja lähetin yhden kuvan itsestäni. Hostäiti kertoi, että kuva auttoi häntä tunnistamaan minut lentokentällä.

Kannettava saatiin ostettua ja Aulis rupesi vielä asentamaan tarvittavia ohjelmia koneeseen, kiitos iskä sinulle siitä! Minä ryhdyin pakkaamaan loppuja tavaroita ja matkalaukku tuli todella täyteen, se piti melkein survoa kiinni. Hyvästelin Sonjan viimeisen kerran ja pakkasin vielä käsimatkatavarani, kameran sekä kannettavan. Sen jälkeen piti mennä nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi ja nukuinkin melko hyvin! Lentokentällä piti olla noin puoli seitsemän aikaan. Kun saavuimme lentokentälle, Suomen Yfulaiset tsekkasivat läsnäolijat ja vastasivat vielä tarvittaviin kysymyksiin. Sen jälkeen lähdettiin lunastamaan lentolippuja, punnittiin matkalaukut ja lähetettiin ne matkaan. Itse otin vain yhden matkalaukun, sillä minulla on varmasti paljon tuomista kotiin vuoden kuluttua, joten tulen kahdella laukulla takaisin. Omani painoi 21 kiloa ja 23 kg sai olla. Jos olisi ottanut 2 laukkua, niin se olisi vain 2x23kg.

Kun oli minun vuoroni lunastaa lentolippuja, virkailija sanoi, että minulle kyllä oli paikka koneessa, mutta jostain syystä ei lippuja. YFU:n henkilökunta ryhtyi välittömästi tositoimiin ja alkoi selvittää, miksei lippuja ollut. Kokeneempi virkailija vieressä otti asian omiin käsiinsä ja sai kuin saikin hommattua lipun Frankfurtiin, mutta siellä joutuisin vielä hommaamaan toisen lipun Washington DC:n. Onneksi meidän vaihtareiden mukana kulkenut suomalainen matkanjohtaja otti asian käsiinsä, eikä minun tarvinnut panikoida ja hommata toista lippua yksin. Jostain syystä olin se ainut vaihtari, joka ei saanut molempia lippuja samalla kertaa. Luulin jo, että tästä alkaisi minun epäonneni. :D  Virkailija toivotti minulle oikein hyvää vaihto-oppilasvuotta ja pahoitteli että jouduin odottelemaan niin kauan lippuja. Sain myös Juha Panulalta (yfu:n työntekijältä) viimeiset lentotietoni Minnesotaan. Sen jälkeen join vielä viimeiset kahvit vanhempieni kanssa ja vaihdoimme muutaman sanan. Sitten olikin aika suunnata ensimmäiseen turvatarkastukseen ja sitä kautta aloittamaan koko matkan.

Turvatarkastuksen jälkeen tutustuin muihin lähteviin vaihtareihin ja sain selville, että ainakin 3 muuta oli tulossa samaan osavaltioon kuin minä. Kaikki olivat todella innoissaan lähdöstä. Kyselimme toistemme perheistä ja milloin olimme tiedot saaneet. Minusta oli hupaisaa kertoa kaikille, että tiedot tulivat edellisenä iltana puoli yhdeksän aikaan. Lähtijöissä oli myös toinen tyttö, joka oli saanut samana iltana perhetiedot kuin minä. Hänellä vain ei ollut vakituista perhettä, vain vaan sijaisperhe. Matkanjohtaja tsekkasi vielä ennen koneeseen nousua, että kaikki olivat varmasti paikalla ja sitten nousimme koneeseen. Ensimmäisellä lennolla istuin kahden muun vaihtarin kanssa, mikä oli mukavaa. Juttelimme ja nukuimme lähes koko matkan.

Frankfurtissa odottelimme muutaman tunnin seuraavan koneen lähtöä ja kiertelimme ja kävimme vessassa. Minulla oli hyvin painavat käsimatkatavarat, joten vitsailin, että olisin varmasti olkapäävammainen perille päästyäni. Istuskelimme Frankfurtin lentokentän lattialla (koska istuinpaikat olivat täynnä) ja katselimme ohikulkevia ihmisiä ja kuuntelimme mitä kieltä he puhuivat. Kuulimme suurimmaksi osaksi saksaa, mutta myös englantia.

Kun muutama tunti oli kulunut, oli seuraavan turvatarkastuksen vuoro. Ensin tuli näyttää passi ja lentolippu, mutta koska minulla ei heti ollut lentolippua esillä, passin/lipuntarkastaja avasi passini sisällä olleen viisumikirjekuoren! ja sitä ei olisi saanut avata. (Tosin asiasta ei koitunut ongelmia myöhemmin.) Sitten hän vain voivotteli minulle että "aijaioijoijoi" ja minä olin että okei ja sitten hän vasta sanoi, että "can I see your flying ticket" ja sitten tajusin kaivaa sen esiin ja pääsin eteenpäin. Sen jälkeen taas turvatarkastus: läppäri pois laukusta, nesteet, elektroniikka ja kaikki erikseen laatikoihin. Sitten käveltiin metallinpaljastimen läpi. Joillekin vaihtareille oltiin tosi ilkeitä, mutta minä onneksi pääsin vähällä. Sen jälkeen oli uudelleen passintarkastus (kaikki ihmettelivät miksi taas) ja sitten vasta pääsi seuraavaan koneeseen.

Kone oli jumbojetti ja todella iso! Minulla oli keskipenkkipaikka ja vasemmalla puolellani istui amerikkalainen mies ja oikealla puolella saksalainen mies. Onneksi he olivat ystävällisiä ja halusivat auttaa minua jatkuvasti. Koneessa jaettiin matkan aikana lomakkeita, joissa kysyttiin mitä olin tuomassa Washingtoniin ja kuinka paljon ja missä tulisin viettämään vuoteni. Onnistuin 3 kertaa kirjoittamaan papereihin väärin, mutta en onneksi ollut ainut, sillä moni muukaan ei osannut. Amerikkalainen mies vieressäni yritti auttaa minua, mutta neuvoi kuitenkin väärin. Koneessa sai yhden lämpimän ruuan ja yhden lämpimän välipalan. Lisäksi matkustajille tarjottiin juomista muutamaan otteeseen. Suurimmaksi osaksi nukuin koneessa, sillä en omassa sängyssäni ehtinyt kauaa nukkua ja kuuntelin musiikkia ja juttelin kanssamatkustajien kanssa. Kun kone laskeutui Washingtoniin, amerikkailainen mies vieressäni alkoi laulaa USA:n kansallislaulua ja toivoi että tulen viihtymään Amerikassa. Hän myös kyseli minulta kaikennäköistä vuoteeni liittyen. Hänen aksenttinsa oli aika hankalaa ymmärtää, mutta tajusin kuitenkin melkein kaiken, mitä hän yritti kertoa.

Washingtonissa oli maahantulotarkastus ja minun paperini tarkisti tummaihoinen mies. Mainitsen tässä tilanteessa ihonvärin, koska tummaihoisten aksentti on TODELLA epäselvää ja minun oli todella vaikeaa ymmärtää, mitä hän minulta kysyi. Jouduin pyytämään häntä toistamaan lauseensa usein. Mutta jollain ilveellä selvisin kuin selvisinkin tarkastuksesta. Mies kyllä kysyi, olinko aukaissut viisumikirjekuoren, mutta sanoin etten ollut ja selvisin onneksi niin helpolla. Sen jälkeen haettiin omat matkalaukut ja tavattiin USA:n Yfu staffit. He keräsivät meidät yhteen ja johdattivat meidät seuraaville lennoille.

Chicagoon oli tulossa monta suomalaista vaihtaria, joten olin iloinen ettei minun tarvinnut yöpyä siellä yksin. Olin noin puoli neljän aikaan iltapäivällä paikallista aikaa Washingtonissa ja noin kymmenen aikaan illalla Chicagossa. Ennen Chigagon lentoa turvatarkastukset vain kovenivat. Se olikin elämäni hirvein ja pelottavin kokemus. Läppärien ja nesteiden sekä muun elektroniikan lisäksi läpivalaisuun laitettiin myös kengät ja sitten metallinpaljastimen läpi. Piti astua jonkinlaiseen koppiin sisälle ja seinistä tuli pieniä ilmavirtauksia koko vartalon mitalta, en tiedä mitä ne olivat, mutta kuitenkin. Kun tavarani tulivat läpivalaisusta, luulin että saan ottaa ne mukaani niinkuin muissa tarkastuksissa olin saanut. Jäin tuijottamaan lentolippuani, kunnes korealaissyntyinen turvatarkastaja huusi minulle "HEY, HEY YOU DO YOU SPEAK ENGLISH??!?!?!" Sanoin "yes I can" ja katsoin kauhuissani häntä. Sitten hän katsoi TODELLA julmasti minuun ja kysyi mitkä läpivalaisusta tulleet tavarat olivat minun. Olin niin paniikissa, että sanoin aivan sekalaisessa järjestyksessä tavarani ja tarkastaja huokaili minulle ja pudisteli päätään. Sen jälkeen koskin vahingossa läppäriini ja huuto alkoi taas... "DON'T TOUCH THAT!!! DON'T TOUCH THAT! LEAVE IT ALONE!" Meinasin jo pyörtyä järkytyksestä ja peräännyin varmaan kolme metriä taaksepäin. Sen jälkeen tarkastaja hiplasi kaiken elektroniikan kameraa myöten jollain valkoisella pumpulilla ja sen jälkeen hän antoi luvan pakata kamani. Kaikki muut odottelivat minua turvatarkastuksen ulkopuolella. Olin pitkän aikaa tosi järkyttynyt niin julmasta vastaanotosta, mutta onneksi sain purkaa järkytykseni muihin vaihtareihin. He kuuntelivat ja kertoivat samankaltaisista kokemuksistaan. Olo oli jälleen helpottunut.

Chicgagossa meidät vastaanotti jälleen uudet Yfu staffit ja he veivät meidät hotellille yöksi. Kun astuimme lentokentältä ulos, olimmme todella järkyttyneitä. Oli myöhä ilta ja ulkona oli aivan törkeän kuuma ja kostea ilma! Lämpötila hipoi varmaan 35 astetta ja samalla kun on kosteaa, oli todella hikistä kävellä lyhytkin matka. Kaikki sisätilat olivat onneksi täydellisesti ilmastoituja. Matkasimme hotellille noin 15minuuttia. Hotellihuoneessa oli minun lisäkseni kaksi muuta suomalaista vaihtaria sekä yksi kiinalainen tyttö. Katsoin huoneiden sänkyjä ja siellä oli kaksi parisänkyä. Olin niin järkyttynyt, kun tajusin, että minun täytyisi nukkua parisängyssä kiinalaisen tytön kanssa!! Me suomalaiset vaihtarit rupesimme sumplimaan yhdessä juttua niin, että kiinalainen tyttö menisi oman kaverinsa huoneeseen ja minä saisin nukkua yksin parisängyssä. Kiinalaiselle onneksi kävi ja saimme olla kolmistaan rauhassa. Hotellin puolesta oli iltapalaksi pizzaa, mutta se maistui aivan hirveälle. Seuraavana aamuna oli kokoonnuttava klo 6:15 aulaan ja lähdimme kohti viimeistä lentoa! 5 muuta suomalaista vaihtaria lensivät kanssani Minneapolisin lentokentälle Minnesotaan. Siellä hostperheet ottivat meidät vastaan ja lähdimme isäntäperheisiimme.

Kello on täällä nyt niin paljon, että menen nukkumaan ja jatkan loppujen tapahtumien kertomisen huomenissa. Malttakaa siis odottaa vielä jonkin verran! Jatkan tähän samaan tekstipalkkiin, joten kukaan ei mene sekaisin.

---------------------------------------

Kävelin yhdessä suomalaisen vaihtarin kanssa kohti matkalaukkujen noutopistettä ja siellä näin naisen, joka pysäytti minut ja kysyi olenko Anne-Mari. Vastasin hymyillen, että olen ja rupesimme innokkaasti vaihtamaan kuulumisia. Hänen nimensä on siis Margaret Jacobson ja hän on ollut aivan ihana minulle tähän asti. Hän oli hakenut minulle kärryt, joihin sain laitettua tavarani. Matkalaukkuani ei meinannut heti löytyä, joten kesti jonkun aikaa ennen kuin pääsimme lentokentältä pois. Lähdimme hissillä alakerrokseen parkkihalliin ja sieltä lähdimme beigellä maastoautolla (saman mallisella kuin meidän oma) kohti uutta kotia. Ennen sitä Margaret kysyi, milloin olin syönyt viimeksi ja kun vastasin, että Chicagon hotellissa, hän halusi viedä minut välittömästi ravintolaan syömään. Hän ajatteli, että olen varmasti kuolemassa nälkään. Ja olinhan minä. :P Ostimme ravintolasta kanakeitot ja kanasandwichit sekä kevytkolat. Istuimme pöytään ja juttelimme ihan kaikesta. Sen jälkeen alkoi noin tunnin ajomatka kohti Northfieldiä. Margaret näytti ajomatkalla kouluni ja kun suurella areenalla oli teinejä pelaamassa amerikkalaista jalkapalloa, minun oli pakko kysyä olivatko koulut jo alkaneet. Hän sanoi, että vain urheilijoilla alkaa treenit aikaisemmin.

Käännyimme Oak Lawn Drivelle (osoitteeni) ja näin monia upeita taloja vierivieressä toisiaan. Naapurusto oli melkein kuin täydellisistä naisista. Ajoimme auton parkkihalliin ja astuimme sisään. Tässä talossa on 3 kerrosta ja minun huoneeni on ylimmässä kerroksessa. Minulla on siis oma iso huone, jossa on punaiset tapetit (iiihanaa!), parisänky, iso vaatekaappi, pöytiä, tuoleja, lamppuja ja yksi sohvatuoli. Ikkunasta on näkymä joelle ja autotielle. Taustalla näkyy korkeita puita. Minulla on myös oma kylpyhuone, jossa on suihku ja amme, wc-pönttö, iso peili sekä käsienpesuallas ja pöytä. Huoneeni vieressä on tietokonehuone, jossa on hostvanhempien oma kone, televisio, musiikkisoitin ja sohvatuoleja. Hostvanhempien huoneesta pääsee heidän kylppäriinsä, jossa on iso poreallas sekä suihku erikseen. Saan kuulemma käyttää poreammetta vapaasti. ;) 

Keskimmäisessä kerroksessa on suuri keittiö, ruokatila ja olohuone sekä televisiohuone. Samalla tasolla on myös wc. Ruokailutilan kohdalla on suuri lasinen ovi parvekkeelle, josta on kauniit näkymät kaikkialle. Alimmassa kerroksessa on Marvinin (hostisäni) rakentama pienoisjunarata, jota hän työstää koko ajan. Se on todella upea! Alakerrassa on myös sohvia ja muita mukavuuksia.

Talo on todella upea ja parempaa asuinpaikkaa en voisi edes kuvitella. Hostvanhemmat ovat molemmat todella ihania ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Heillä on myös todella ihana koira Maddie, joka on melko pieni ja harmaa ja sillä on parta! :D Se todella, TODELLA pitää minusta ja eräs aamu herätti minut nuolemalla naamaani. Se tykkää nukkua sängyssäni samassa kohdassa, missä itse olen nukkunut. Se on myös nuuhkinut kaikki tavarani läpi. Se rakastaa ulkoilua, joten tulen viemään sitä paljon lenkille ja nyt voin toteuttaa yhden suurista haaveistani: juosta iltalenkkejä koiran kanssa! Mahtavaa. Naapurissa asuu eräs tyttö, joka tulee olemaan samalla luokka-asteella kuin minä ja hän ei kuulemma malta odottaa, että pääsee tutustumaan minuun. :)

Ensimmäisenä iltanani täällä lähinnä juttelin kaikesta hostvanhempieni kanssa ja seuraava päivä meni melkeinpä nukkuessa. Täällä kävi ensimmäisenä kylässä hostäitini veljenpoika ja vaihdoimme keskenämme pari sanaa. Hän käy myös Nortfield high schoolia ja on senior eli viimeisellä luokka-asteella. Itse olen junior, eli toisiksiviimeisellä luokalla. Kuulemma junior on paras mahdollinen sijoitus vaihto-oppilaalle, sillä ei ole niin paljon kokeita ja on enemmän vapauksia. Jos olisin senior, tulisin valmistumaan täältä. Yleensä vaihto-oppilaat ovat junioreita tai senioreita. Margaretin veljenpojan lähdettyä sain kuulla, että kyseinen poika oli aivan ihastunut aksenttiini, eikä ollut koskaan kuullut vastaavanlaista täälläpäin.

Olen käynyt yhdessä hostäitini kanssa shoppailemassa valtavassa marketissa ja syömässä McDonaldsissa! Onneksi he eivät harrasta usein roskaruokia. Hostäitini rakastaa kanasalaattia ja osti sitä hampurilaispaikasta. Itse otin juustohampparin ranskalaisilla ja kokisella.

Täällä on käynyt kylässä hostvanhempieni lapsia. Heillä on siis 4 lasta, joista 3 on tyttöjä ja 1 poika. Olen nähnyt vanhimman tyttären sekä hänen lapsensa sekä keskimmäisen ja hänen aviomiehensä. He olivat kaikki todella mukavia. Kun vanhin tytär saapui, minua oli ensimmäisenä vastassa hänen 5-vuotias lapsensa Junior, (poika) joka oli siis aivan ihana! Hän tuli niiin innokkaana halaamaan minua ja hymyili kuin Naantalin aurinko ja oli todella innoissaan tavatessaan minut. Hän halusi heti leikkiä kanssani. Myöhemmin illalla pelatessamme mölkkyä, hän pyysi minua tyttöystäväkseen. :D Nauroin ja sanoin, että minulla on jo poikaystävä Suomessa. :) (Mikalle suukkoja <3) Sen jälkeen tapasin Margaretin tyttären, joka piteli nuorinta lastaan Vincentiä. Kun menin lähelle tervehtimään, hän katsoi todella ujosti takaisin ja käänsi nopeasti päänsä piiloon. Kaikki ihmettelivät Vincentin käyttäytymistä, mutta epäilivät, että se saattoi johtua minun blondista hiustenväristä. Molemmat lapset kun olivat melko tummahipiäisiä ja tummatukkaisia. (Heidän isänsä on espanjalainen.)

Juttelimme kaikennäköistä ja sain paljon kysymyksiä Suomesta ja Suomiesitteet ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Hostvanhemmat myös pitivät kovasti tuliaisistani ja rakastuivat Fazerin suklaaseen (niin kuin oletinkin) ja salmiakkiin myös! Olin aika yllättynyt siitä. Juniorin ollessa täällä salmiakkiaski pyöri ties missä ja hän puotteli pastilleja matolle, jotta Maddiekin saisi niitä. :D Naureskelimme myös yhdessä ostamalleni kirjalle Funny finnish pursuits. He todella ovat kaikki ihastuneet Suomen maisemiin ja olen iloinen, että he ovat kiinnostuneita maastani. He ovat kyselleet historiasta ja mikä vetää turisteja Suomeen jne. He ovat myös todella kiinnostuneita perheestäni Suomessa ja kesämökistämme. :D Toivotin heidät jo tervetulleiksi sinne! (tiedoksi vaan iskä ja äiti :D)

Margaret ja Marvin syövät minun onnekseni terveellistä ruokaa ja tänään ollessani supermarketissa sain valita kärryyn hedelmiä ja kaikkea mitä itse syön. Olen iloinen, että ruokavaliomme eivät poikkea paljon toisistaan. He käyttävät rasvatonta maitoa, syövät salaattia ja kuituista leipää jne. Tänään on vuorossa kalaa ja perunoita! Nam. Tänään tänne on tulossa käymään lisää Margaretin lapsia, joten jälleen tiedossa mielenkiintoinen ilta.

Kaikki ihmiset ovat täällä todella ihania ja ystävällisiä! Naapurit tervehtivät ja hymyilevät ja ovat hyvin kiinnostuneita. Minusta on kirjoitettu pieni juttu Nortfieldin sanomiin, joten kaikki tulevat luokseni ja sanovat lukeneensa minusta lehdestä. :) Se on todella hassua. Edes isäntäperheeni ei tiennyt lehtitekstistä, vaan kuulimme naapurilta. Tänään kävimme ostamassa kyseisen lehden. Siinä kerrottiin kuka olen, mistä olen, minkä järjestön kautta olen tullut, missä koulussa tulen opiskelemaan jne.

Tämän päivän varmasti mielenkiintoisin ja jännittävin tapaaminen oli, kun tapasin ihka aidon journalistin! Hän oli todella kiinnostunut minusta ja kyseli minulta kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hän kehui, että englantini on todella hyvää ja olin todella otettu, kun amerikkalainen journalisti vielä sanoi niin. Olin niin innoissani, kun hän kertoi, että opettaa collegessa kirjoittamista ja kirjoittaa myös lehtiin. Margaret kertoi, että hän on kirjoittanut myös kirjoja. Hän pyysi ottamaan yhteyttä, jos haluan tietää lisää tai apua uralla etenemiseen. :) Maltan tuskin oottaa, että pääsen tutustumaan häneen paremmin! Hänen luonaan on ollut myös vaihto-oppilaita Aasiasta ja Euroopasta.

Olen käynyt mahtavia keskusteluja yhdessä Marvinin ja Margaretin kanssa. Marvinin kanssa olen käynyt ulkoiluttamassa Maddieta ja hän esitteli minulle kaunista Nortfieldiä ja kertoi ja kyseli minulta kaikennäköistä. Se oli minusta todella mukavaa. Margaretin kanssa olen käynyt shoppaamassa ja katsonut leffan The Illusionist. Se oli melko hyvä leffa!  

Olen syönyt niin paljon amerikkalaista, kuten Ben&Jerrysin jäätelöä (rakastan sitä!), käynyt Subwaylla ja Mäkissä. Täällä on myös Starbucks, Tacobell, Hard Rock Cafe ja vaikka mitä. Aijomme käydä vielä Amerikan suurimmassa ostoskeskuksessa, joka sijaitsee siis täällä Minnesotassa! Mahtavaa!

Olen todella rakastunut tähän paikkaan ja ystävällisiin ihmisiin. Kaikki ovat niiin avoimia täällä. Tänään olin hostvanhempien mukana kirkossa ja sekin oli täysin uusi kokemus minulle. Pastori heitti joka väliin huumoria ja koko kirkko nauroi ja oli paljon kaunista musiikkia, jonka tahtiin laulettiin jne. Lisäksi rukoiltiin. Kaikista hassuinta minusta oli, kun akustista kitaraa soittava nainen aloitti kappaleen, koko kirkon väki nousi ylös ja alkoi tervehtimään takana ja edessä istuvia ihmisiä. Tuijotin hostvanhempia ihan kummissani ja tein samallalailla kuin hekin, kättelin kaikkia ihmisiä ympärilläni ja kyselin kuulumisia. :D Se oli todella hassua!

Ennen koulun alkua tutustun erääseen naapurin tyttöön, joka ei kuulemma malta odottaa, että pääsee tutustumaan minuun. Enkä malta minäkään, sillä pääsen vihdoin luomaan ensimmäistä uutta ystävyyssuhdetta täällä! Margaret ja Marvin ovat sanoneet, että tulen saamaan helposti ystäviä skandinaavisen aksenttini ja vaalean ulkonäköni takia. :D Toivottavasti he ovat oikeassa!

Olemme käyneet Margaretin kanssa myös koulussa (alkaa 4. syyskuuta) ja se oli todella jännittävä kokemus. Olin todella hermostunut ja peloissani, mutta kaikki sujui kuitenkin mainiosti. Koulussa vain haisee aika pahalle, aivan kuin joku olisi pissannut joka nurkkiin. :D Mutta eiköhän siihen totu! Kansliassa täytin sisäänkirjautumislomakkeen ja juttelin opinto-ohjaajani kanssa kurssivalinnoista. Hän oli aivan ihana minulle! Hänellä oli mukanaan 5-vuotias tytär ja hän pyysi minua näyttämään seinällä olevasta maailmankartasta, missä Suomi oikein sijaitsi. Oli hassua, kun pieni tyttö katsoi minua ja sitten karttaa ja sitten välimatkaa, kuinka kaukaa tosiaan olin tullut. Opinto-ohjaaja sanoi, että: "Katso nyt kuinka kaukaa hän onkaan tullut! Atlantin yli. Pitkä matka tosiaan." Valitsin syksyn ja kevään kurssit ja ne tulevat olemaan englantia, historiaa, matematiikkaa, lehdentekoa, kokkausta, biologiaa, valokuvausta ja jotain liikuntaa. Opinto-ohjaaja kehui myös englannin kielen taitoani ja olen kyllä itsekin aika yllättynyt kuinka hyvin olen pärjännyt täällä. Margaret sanoi, että minun pitäisi olla ylpeä itsestäni. :)

Kaikki tuntuu vain muuttuvan paremmaksi ja elämä täällä tosiaan hymyilee minulle. Toivottavasti jatkossakin, vaikka vaikeuksia tulee olemaan. Niitä vain ei kannata pessimistisenä suomalaisena murehtia täällä!

Tässä olivatkin sitten loput kuulumiset tällä kertaa. Jossain vaiheessa yritän saada kuvia lähetettyä teille, jotta näette kuinka kaunista ja rauhallista täällä tosiaan on! :) Taidankin jäädä koko iäkseni tänne... :D